Minerva Kastehelmi

Mahdollisuuksien puolustaja

Kuka on Minerva Kastehelmi?

Olen tuotantotalouden insinööri, tuotantotalouden teekkari ja sosionomi. Työskentelen julkisten hankintojen asiantuntijatehtävissä ja poliittisia luottamustehtäviä minulla on ollut vuodesta 2017.

Tarkastelen tekemääni politiikkaa kokonaisuutena, jossa eri teemat nivoutuvat vahvasti yhteen. Minulle keskeistä on edistää taloudellista, sosiaalista ja ekologista kestävyyttä sekä tehdä faktapohjaisia päätöksiä, jotka kestävät niin aikaa kuin lähempääkin tarkastelua.

Uskon, että meidän velvollisuutemme on tehdä vastuullisia päätöksiä ajatellen sekä nykyisiä että tulevia sukupolvia, jotta jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet tavoitella omia unelmiaan.

Muutos syntyy pienistä askelista. Askeleet ideoista ja tekijöistä.

Olen ehdolla kevään 2027 eduskuntavaaleissa hämeessä

Suomessa on vielä paljon toivoa. Parempi huominen vaatii kuitenkin määrätietoista työtä. Siksi olen ehdolla eduskuntaan 2027.

Tiedän, että moni kantaa nyt huolta perusasioista: toimeentulosta, palveluiden saatavuudesta ja turvallisuudesta. Tulevina vuosina nämä asiat on saatava kuntoon.

Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta vaikeinakin aikoina on puolustettava sitä, mikä on tärkeää ja oikein. Hyvinvointivaltio ei ole mennyttä, mutta korjausliike parempaan suuntaan on tehtävä juuri nyt.

Tavoitteenani on yhä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä tulevaisuus, jossa jokaisella on mahdollisuus tavoitella unelmiaan. Uskon päätöksentekoon, jossa huomioidaan erilaiset ihmiset ja elämäntilanteet, katsotaan yhtä hallituskautta pidemmälle ja rakennetaan kestäviä ratkaisuja.

Viime vaaleissa vihreät menettivät ainoan hämäläisen kansanedustajansa. Nyt paikka otetaan takaisin.

Tule mukaan matkalle kohti kestävämpää tulevaisuutta!

Lähde mukaan kampanjatiimiin, lahjoita, seuraa somessa, äänestä ja kerro kaverille

Tavoitteeni yleisesti

Taloudellinen kestävyys:
Minulle on tärkeää tukea yrittäjyydelle
ja liiketoiminnalle suotuisaa toimintaympäristöä sekä tavoitella julkisen talouden tasapainottamista. Koen myös merkittäväksi puolustaa Hämeen elinvoimaisuutta ja houkuttelevuutta investoinneille
.

Sosiaalinen kestävyys:
Tahdon osaltani edistää yhdenvertaisuutta, kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä puolustaa erityisesti lasten, nuorten ja erityisryhmien mahdollisuuksia rakentaa omannäköinen elämä. Keskiössä koulutus, terveydenhoito ja tukipalvelut.

Ekologinen kestävyys:
Kaikessa päätöksenteossa tulee myös huomioida itseisarvona ympäristön monimuotoisuus ja ilmastonmuutoksen torjuminen. Tämä tarkoittaa muun muassa päästöttömän energiantuotannon hankkeiden edistämistä sekä kestävää ja saavutettavaa liikkumista.

Luottamustehtävät

  • Tarkastuslautakunnan jäsen 2025-2029

  • Aluevaltuutettu 2025-2029

  • Aluehallituksen varajäsen 8/2023-2025

  • Aluehallituksen jäsen 2022-7/2023

  • Aluevaltuutettu 2022-2025

Päijät-Hämeen Hyvinvointialue

  • Kaupunginhallituksen jäsen 2025-2029

  • Lahden seudun jätelautakunta kaupunginhallituksen edustaja 2025-2029

  • Kaupunginvaltuutettu 2025-2029

  • Kaupunginvaltuutettu 2021-2025

  • Kaupunkiympäristölautakunnan jäsen 2021-2025

  • Strategiatoimikunnan jäsen 2021

  • Teknisen ja ympäristölautakunnan varajäsen 2017-2021

Lahden kaupunki

  • Maakuntahallituksen varajäsen 2025-2029

  • Maakuntavaltuuston varajäsen 2023-2025

Päijät- Häme

Unelmieni suomi on rakennettu…

Johdonmukaisesti ja faktapohjaisesti

Yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti

Mahdollisuuksista omannäköiseen elämään

Yksilön tarpeet tunnistavasta yhteisöllisyydestä

Takaamaan ja edistämään turvallisuutta ja hyvinvointia

Sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestäväksi

Blogi